En lähettänyt tänä vuonna itse
joulukortteja – se homma on jäänyt väliin jo useampana vuonna –
mutta toki tein ahkerasti kortteja niille, jotka niitä tarvitsivat.
Joulukorttien esittely täällä blogissa on siirtynyt useammastakin
syystä, joista suurin lienee se, että mursin nilkkani hieman ennen
joulua. Sinne iskettiin metallilevy ja kuusi ruuvia ja jalka
kipsattiin kuudeksi viikoksi. Kädet onneksi toimivat, ja vähitellen
löytyy voimia myös blogin päivittämiseen.
Aloitetaan joulukorttien esittely
parista kortista, jotka olen pyynnöstä tehnyt tietty saaja
mielessäni.
Kortti #10
Tämä joulukortti on ehkä suurin
suosikkini tänä vuonna tekemistäni korteista. Sen saaja pitää
mm. bambeista ja pöllöistä, ja niinpä sainkin käyttää erästä
suurimmista leimasuosikeistani, Greeting Farmin Forest Friends -setin
Bambia. Samasta setistä löytyy ihastuttavan pihalla oleva pöllö.
Kuusi on Forever Friendsin jouluisesta leimasetistä nimeltä Cosy
Christmas (tai toisesta sennimisestä, niitä kun on ainakin kaksi). Leimakuvat on väritetty Prismacolor Premier -kynillä.
Taustan kohokuviointi on tehty puolestaan Sizzixin
Dearly & Frost set -nimisen setin toisella kohokuviointitaskulla.
Kohokuvioidun kuvan päälle olen levittänyt mustetta
musteenlevittimellä. Hyvää joulua -teksti on leimattu Sinellin
tekstileimasimella Spellbindersin Labels 4 -stanssisetin pienimmällä
stanssilla stanssattuun kuvioon.
Kortti #11
Seuraava joulukortti on puolestaan
tehty teini-ikäiselle pojalle, joka sai lahjaksi lipun
rokkikeikalle. Käytetyt leimasimet – kitara ja pääkallorivi –
ovat Inkadinkadon leimasetistä Rock Star. Kitaraa on väritetty Prismacolor Premiereillä.
Voi miten huonosti sinulle on käynyt...pikaista paranemista!!! Toivottavasti voit jo jotakin pientä näperrellä, että mieli pysyy virkeänä : )
VastaaPoistaKauniita kortteja! UPEA tuo tummanvihreä kohokuvioitu tausta!
Kumpikin kortti on aivan upea!
VastaaPoistaOn aina mukavaa, kun pystyy korttiin tuomaan saajalle hyvin henkilökohtaisia asioita, olet siinä onnistunut hienosti!
Otan osaa tuon jalkahaaverisi vuoksi. Varmaan nyt jo jaksat askarrellakin, jos toipuminen on sujunut odotetusti. Aikaa se kyllä vaatii, ennenkuin jalka on entisen veroinen, ja kovasti myös kuntoutustyötä, koska lihakset heikentyvät uskomattoman nopeasti.
Itse oman kipsitalveni aikana tein ainoan kerran jopa joulukorttien paperit itse, muulloin ei siihen ole riittänyt aikaa. Samoin keväällä uudelleen potilaana ollessani kokeilin rollaattoria ja huomasin sen oivalliseksi apuvälineeksi, en varmaan muuten olisi niinkään pian uskaltautunut ulos kävelylenkeille koiran kanssa.
Tsemppiä! Toivottavasti taas piankin tavataan yhteisten askarteluiden merkeissä.