Viime aikoina olen askartelun saralla keskittynyt vahvasti joulukorttien tekoon. Niitä saatte nähdä hieman myöhemmin – tavoitteeni on ollut tehdä hieman tavallisuudesta poikkeavia joulukortteja. Mutta mitä joulukorttien jälkeen? Ajattelin esitellä, millaisia askarteluhaaveita minulla on.
1) Haluaisin oppia tekemään art journalia. Kirja sitä varten on jo ostettu (Dylusions Journal, pieni koko), ja kerran olen jo aloittanut tehdä jotain vanhaan romaaniin. Mutta päässä on tyyli, jota ei sitten välttämättä paperille synny. Mutta kunhan pääsen kunnolla harjoittelemaan, niin...
2) Haluaisin tehdä enemmän minialbumeita. Laatikon pohjalla on jo melkoisen aikaa odottanut muutama valokuva veljeni suloisesta koirasta. Niistä saisi kasattua yhden minialbumin. Sitten pitäisi tehdä New Yorkin matkasta minialbumi – ja Italian ihanista kaupungeista vaikka jokaisesta oma. Niin, ja samainen veljeni tuli isäksi kuukausi sitten, joten pikkuihmisestäkin olisi joskus kiva tehdä minialbumi.
3) Haluaisin askarrella pikkutauluja canvakselle. Tekisin ne mielellään hieman vinksahtaneista aiheista, mutta voisi sitä tehdä jonkun yltiösöpönkin.
4) Haluaisin oppia värittämään Distress Markereilla hieman paremmin. En ole vielä päässyt harjoittelemaan tarpeeksi.
Tässähän sitä olisi alkuun tekemistä vaikka ensi vuodeksi. Jos tulee mieleen keksiä uudenvuodenlupauksia, jonkun niistä voisi liittää noihin edellä oleviin toiveisiin – itsensä kehittäminenhän tälläkin saralla olisi ihan järkevä uudenvuodenlupaus.
Ihania tavoitteita ensi vuodeksi :)
VastaaPoista